top of page
Paras taide inspiroi, se antaa tunteen menneisyydestä, jatkuvuudesta, olevaisuudesta ja merkityksellisyydestä. Parhaillaan se on avain universumiin ja itseen yhtäaikaa. Taide nostattaa, antaa, laajentaa. Taide vie matkalle. Taide pystyy lohduttamaan, olemaan läsnä, suututtamaan ja hämmentämään. Taide hurmaa. Taide hoitaa!
Taide on meissä kaikissa, ihmisenä olemisen syvyydessä. Taidetta ei aina näe, vaikka juuri taide on kykenevä tekemään asioita näkyväksi. Taide on yhteiskunnan peili, muisti ja historiankirja, luomistarina joka kertoo että olemme olleet ja tulemme aina olemaan!

(Ajatuksia taiteesta kulttuurista 
saksimisien päivinä 2025)




K
uvat ovat tarina jonka kerromme!
Teokset ovat osiltaan kuin sarjakuvan strippejä -tilanteita, joissa tarina on alkanut jo ennen kuvattua hetkeä ja jatkuu sen jälkeen. Hetki joka jää ilmaan katsojan kerrottavaksi, mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Tarinoiden kulun muovautuminen on jokaisen henkilökohtaisen sisäisen käsikirjoittajan tarina jonka vivahteet muodostuvat katsojan omista persoonan syvimmistä lähteistä. 

Olemme illuusio, oman tarinamme kertojia jossa tulee näkyväksi jokaisen luovuuden sisäinen lähde. Me emme aina tiedä mikä raapaisee tuon lähteen pinnan värähtelemään tai inspiroi sen pulppuamaan. tiedämme vain
 sen että on hyvä kulkea mieli avoimena, koska jokainen hetki voi tarjota mahdollisuuden uuteen tarinaan!  

Työni syntyvät näkemällä ja kokemalla taiteesta, musiikista ja ympärilläni tapahtuvista asioista, väreistä ja muodoista. Kaikki mitä tulee kauttani näkyväksi on kooste ympärillämme pyörivästä universumista josta foliohattumaisesti suodattuu erilaisia visioita ja yleensä teos onkin selkeänä kuvana mielessä jo ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista. En silti pyri orjallisesti näkemäni asian lopputulokseen vaan työ syntyy maalatessa uudelleen ja elää omanlaisensa matkan ja tarinan työn edetessä! 

“Ja kun taulu oli maalattu, käänsi maalari selkänsä astuen ulos näyttämöltä. Napsautti mennessään pois työvalon ja käänsi päälle näyttämön parrasvalot, jotka paukahtaen ja hiukan pöllähtäen heräsivät henkiin luoden näyttämölle todellisen estradin valoineen ja varjoineen. Siihen estradille asettui myös uusi tarina. Toiset tarinoista olivat niin salaisia ettei niitä voinut edes ääneen kertoa, toisia taas julistettiin suureen ääneen kuin ne olisivat koko maailman totuuksia. Yhtä kaikki, kuitenkin niin omia ja niin omista aineksista syntyneitä kuin kertojat olivatkin...!”

Lähtökohtaisesti sovittelen töitäni monien tilojen seinille, vaikka maalatessani ajatuksissa ovat olleet erityisesti kahvilat, baarit ja paikat joissa monet tarinat syntyvät.

Tunnetta on hankala selittää mutta mitä se sitten ikinä onkaan, nautinnollista matkaa!

Eeva-Maija

 
ghost_edited.png
Bal_Masque_edited.jpg
My Moulin Rouge poster, Procreate 2024!
LC.jpg
Poison 2_edited.jpg
Last conversation, acrylic on canvas 81 x 100 cm, 2023.
Life is Poison and  Flowers. A3 Ink on paper 2024!
20250424_080556000_iOS.jpg
ArchangelSmall_edited.png

art of many styles

ONS_edited.jpg
One night stand, acrylic on canvas 81 x 100 cm, 2024.
Honey! Acrylic on canvas 81 x 100cm, 2025.
20250222_110308326_iOS_edited.jpg
Surface! Acrylic on canvas 50 x 70 cm, 2024.
Shapeblum_pattern_edited.jpg
Pöllö.png
Evening flight, A3 Ink on paper 2024!
Dream dragon.png
Sleep Guardian, Ink on paper 2024!
Pauliina.jpg
IMG_2658.jpg
Lunation 1230, acrylic on canvas 50 x 70 cm, 2025.
IMG_2789_edited.jpg
Red moon, acrylic on canvas 24 x 33cm, 2025.
Paulina Stanley! Acrylic on canvas 20 x 50 cm, 2024.

Click back to

bottom of page